Moi!
Monen jääkiekkoilijan mielestä talvi on vuodenajoista paras. Silloin on käynnissä sarjakausi ja pelejä riittää. Saa harjoitella tiiviisti oman joukkueensa kanssa ja mieli pysyy virkeänä. Ei tietoakaan ”pimeän ajan masennuksesta”. Jos pakkasta on riittänyt, ulkojääkenttiä on avattu ja sinne pääsee viettämään vapaa-aikaansa pelaten pipolätkää. Itsekin olen monia taitoja oppinut juuri ulkojäillä, kun harjoittelu on vapaampaa kuin joukkueen harjoituksissa.
Mutta nyt, kun asun liian kaukana käydäkseni sen saman joukkueen harjoituksissa, kuin kolme viimeistä vuotta, ei talvi tunnu enää samalta. Ei ole säännöllisiä harkkoja joihin mennä ja jossa kohdata hyviä kavereita. Ei joka viikonloppuisia jääkiekkopelejä. Talvi on erilainen.
Nyt olen ”vain” lenkkeilijä, joka kiroaa huonosti aurattuja teitä, sammuneita katuvaloja, liukkaita mäkiä ja pakkasta. On niin erilaista juosta lenkkiä tutun joukkueen kanssa. Lenkin lomassa pystyy keskustelemaan kuulumisia tai pohtimaan syntyjä syviä. Siinä ei niin kiinnitä huomiota pakkaseen tai valoisuuteen. Ja porukan yhteishenki saa jaksamaan toisella tavalla.
Eilen illalla kävin taas yksinäni pikku lenkillä. Kuuntelin musiikkia ja liukastelin eteenpäin. Mietin oliko vauhtini hitaampi yksin juostessa ja lopputulokseen pääsin, että on. Ei ollut tarvetta pinkoa henki hieverissä. Sai mennä omaan tahtiin ja rauhassa. En voi väittää ettei yksin lenkkeilykin ole mukavaa ja rentouttavaa, mutta enemmän olen joukkuepelaaja.
Kaiken lisäksi tänä aamuna heräsin kurkku kipeänä ja nenä tukossa. Liekö syynä sitten liian hidas juoksuvauhti vai pukeutuminen, olen nyt pienessä nuhassa. Tänään ei sitten suurempia hikilenkkejä tehdä. Pakko tästä on mahdollisimman pian parantua, kun ensi viikolla odottaa uuteen kuntosaliin tutustuminen!
Tästä pienestä sattumuksesta huolimatta päätin, että talvesta voi nauttia, vaikka ei olekaan kokoaikainen jääkiekkoilija. Silti voi käydä ulkojäillä poikien (ja miksei tyttöjenkin) kanssa pelaamassa pipolätkää. Voi hiihtää, kävellä lumisessa metsässä, käydä pilkillä ja vaikka uskaltautua pulkkamäkeen!
Talvea on jäljellä enää parisen kuukautta. Koko se aika voidaan kuitenkin käyttää hyödyksemme ja touhuta talvisia juttuja ulkona ja miksei sisälläkin. Kun seuraavan kerran meinaat lipsauttaa kirosanan tallustaessasi pimeässä lumisella tiellä, pakkasessa muista, että ne ovat asioita, jotka omalta osaltaan luovat mahdollisuuden talveen. Ei olisi laskettelurinteitä ilman lunta, ei ulkojääkenttiä ilman pakkasta ja pimeyskin on välillä hyvä asia, siinä silmä lepää.
Kaikki tämä on talven riemua!
