Lainaa.com

Luokka: Yleinen

Yleinen

Kesäkiireitä

24.07.2013, multitalentti

Kesä tuntuu olevan todella kiireistä aikaa. Sitä aina talvella kuvittelee, kuinka on aikaa vaan ottaa aurinkoa, syödä herkkuja, uida, nähdä kavereita ja matkustella. Paskan marjat! Tähän asti koko kesä ollut pelkkää vilinää ja vilskettä, eikä loppua näy. Tai nojoo, okei, elokuussa pitäis mennä vähän mökkeilemään, mutta kuitenkin. Enää 166 aamua siviiliä jäljellä. Uhkaavasti vaan päivä …

Yleinen

Laiminlyöntiä

29.04.2013, multitalentti

Suuren suuri anteeksipyyntö kaikilta ketkä tätä blogia ovat lukeneet. Edellisestä postauksesta on reilusti yli kuukausi. Tekemistä on ollut niin paljon etten juurikaan ole koneelle ehtinyt. Tai ainakaan paneutua kertomaan arjen käänteistä. Noh, nyt päivitän teidän tiedot. Eli, kirje puolustusvoimilta saapui pari päivää tuon edellisen postauksen jälkeen. Kutsu valintatilaisuuteen ja kyselylomake. Viime perjantaina 26.4 se tilaisuus …

Yleinen

Joko tällä viikolla?

18.03.2013, multitalentti

Taitaa pian olla enemmän tapa, kuin poikkeus, että uusia postauksia tulee kahden viikon välein. Nyt olen taas saanut jonkinlaisen kuntoilukipinän ja toivon, että tämän viikon aikana se vain vahvistuu. Odottelen nimittäin kirjettä Puolustusvoimilta saapuvaksi. Osa tämän kevään haussa naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakeneista on saanut jo kutsun valintatilaisuuteen. Itse sitä vielä odottelen, josko tällä viikolla tulisi. …

Yleinen

Väliaika

04.03.2013, multitalentti

Melkein pari viikkoa jo vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Suuri anteeksipyyntö siitä! Tässä on ollut ajatukset aika tuuliajolla. Olen vuoroin ollut iloinen ja vuoroin hämmentynyt ja jännittynyt, että ihan oikeasti hain inttiin. Olenhan mä siitä puhunut, mutta nyt kun kuumeisesti odotellaan kutsua valintatilaisuuteen, niin se alkaa muotoutua todeksi. Olen melkein koko alkuvuoden haeskellut uutta työpaikkaa. Nyt kuitenkin …

Yleinen

Terveystarkastus takanapäin

21.02.2013, multitalentti

Tänään aamulla tosiaan oli se kauan odotettu ja pelätty terveystarkastus. Koko yön vaan pyörin sängyssä pienessä horroksessa, kun jännitti niin paljon. Mulla on jo muutamia vuosia ollut pienimuotoinen lääkärikammo, mutta nyt kyse oli enemmän pelosta, että olenko lääkärin mielestä soveltuvainen palvelukseen. Suurimman osan lomakkeen kohdista lääkäri täytti vain kyselemällä mun mielipiteen. Ja osa katsottiin sit …

Yleinen

Paasto ohi

18.02.2013, multitalentti

Joo, elikkä paasto on osaltani loppunut. Alkoi olo mennä sen verran heikoksi, ettei meinannut pysyä tolpillaan, kun koiran kanssa ulkoilin. Oli siis pakko ottaa hiukopalaa ja eilen jo söinkin ihan kasvisruokaa. Sinäänsä joo, hyvä kokemus, mutta parempi varmaan seuraava suorittaa niin, ettei ole muita kenestä pitää huolta, kuin itsestä. Nyt elellään jo jänniä aikoja. Pari …

Yleinen

Neljäs paastopäivä

14.02.2013, multitalentti

Kyllä! Nyt on menossa jo neljäs paastopäivä! Olo ei ole kovinkaan hyvä. Ja eikä tietenkään voi ollakaan, kun ei energiaa tule juuri mistään, oman kehon ulkopuolelta. Mitään tiukkaa treeniä en oo nyt tän paaston aikana viitsinyt tehdä. Tuntuu jomotuksena päässä jo pelkästään nopeasti liikkelle lähtö. Jalat ei tykkää portaiden kävelystä. Tuntuu melkein, kuin lihakset olis …

Yleinen

Paasto

11.02.2013, multitalentti

Vihdoin sain sen lääkäriajan varattua. Torstaina 21.2 pitäis aamulla olla kaikkein parhaimmassa kuosissa, että lääkäri lätkäsis A:n paperit kouraan. Huimaa! Nyt tänään alotin paaston. Eli pelkällä mehulla pitäisi mennä 7-9 päivää. Elimistö puhdistuu ja pitäisi ainakin tulla kevyt ja energinen olo. En vielä ainakaan oo kauheen kovissa nälkäkivuissa, mut huomenna voikin asia olla erilailla. Ja …

Yleinen

Päivät kuluvat, viikot vierivät

06.02.2013, multitalentti

Se viikonloppu sitten tuli ja meni. Mukava, vaikkakin rankka, turnaus on nyt pelattu ja voittajinahan sieltä kotiin lähdettiin. Aivan mahtavaa! Maanantaina mulle sit tuli sopivasti veli tänne kylään, niin sen varjolla on sit taas lenkkeilyt jäänyt vähemmälle. Tekosyitä tekosyitä. Käytiin eilen leffassa kattomassa James Bond. Se oli joku illan viimenen näytös ja oltiin kotona joskus …

Yleinen

Pidä kiinni haaveistasi!

29.01.2013, multitalentti

Nyt on jo monta päivää ollut huono fiilis. Tuntuu, että asiat menee jotenkin pieleen. On niin monta asiaa mielen päällä, että ei pysty keskittymään vaan yhteen tekemiseen. Treenaus on jäänyt vähän taka-alalle. Ja tällä hetkellä nyppii se kuntosalikortti. Niillä oli jotain ongelmia tämän vuoden korttien aktivoimisessa ja sit sanoivat, että lähettävät postissa. Noh, eipä ole …

Yleinen

Hiljaa hyvä tulee

21.01.2013, multitalentti

Vietin viikonlopun vanhoilla kotikulmillani. Ajattelin, että on mukava päästä taas vähän ”ihmisten ilmoille”, isompaan kaupunkiin ja hälinään, jossa olen ennen niin hyvin viihtynyt. Totuus iski lujaa vasten kasvojani. En enää pitänyt kaupungin äänistä, väen paljoudesta, ruuhkasta tai valoista. Koin lievää ahdistusta jo ensimmäisenä päivänä. Tajusin, että vaikka kaverini, tuttuni ja perheenjäseneni piti muuttoani outona ja …

Yleinen

Kipeänä ei saa urheilla!

16.01.2013, multitalentti

Hetki on vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta, mutta flunssa on ollut sen verran ärhäkkä, että vuoteessa on pysytty. Nyt alkaa jo vähä hellittää ja olo on parempi. Eipä sillä, tällä viikolla kelit ovat olleet aika huonot lenkkeilyn kannalta, että ei tuonne kovaan pakkaseen nyt niin suuri hinku ole ollut. Tietysti jokainen ylimääräinen lepopäivä on askel taaksepäin, mutta …

Yleinen

Talven riemua!

12.01.2013, multitalentti

Moi! Monen jääkiekkoilijan mielestä talvi on vuodenajoista paras. Silloin on käynnissä sarjakausi ja pelejä riittää. Saa harjoitella tiiviisti oman joukkueensa kanssa ja mieli pysyy virkeänä. Ei tietoakaan ”pimeän ajan masennuksesta”. Jos pakkasta on riittänyt, ulkojääkenttiä on avattu ja sinne pääsee viettämään vapaa-aikaansa pelaten pipolätkää. Itsekin olen monia taitoja oppinut juuri ulkojäillä, kun harjoittelu on vapaampaa …

Yleinen

Askel kerrallaan

10.01.2013, multitalentti

MoikkaMoi! (: Vihdoinkin se mun vuokravakuusraha tuli tilille, joten huomenna ostamaan kuntosalikorttia! Pääsee laittamaan lihakset ihan erilaiseen rääkkiin, kun täällä kotosalla. Eilen ja tänään on tullut tehtyä pieniä treenejä painonnostotangon kanssa. Ja lenkkeilty on! Ruokavalio on aikalailla balanssissa, mitä nyt pieniä muutoksia aina sen mukaan mitä kuluttaa. Just tein mustikkasmoothien iltapalaksi. Melko myöhään meni, mutta …