Suuren suuri anteeksipyyntö kaikilta ketkä tätä blogia ovat lukeneet. Edellisestä postauksesta on reilusti yli kuukausi.
Tekemistä on ollut niin paljon etten juurikaan ole koneelle ehtinyt. Tai ainakaan paneutua kertomaan arjen käänteistä.
Noh, nyt päivitän teidän tiedot.
Eli, kirje puolustusvoimilta saapui pari päivää tuon edellisen postauksen jälkeen. Kutsu valintatilaisuuteen ja kyselylomake.
Viime perjantaina 26.4 se tilaisuus oli. Mua jännitti todella paljon. Olin kuullut karmaisevia tarinoita majurista, joka meille tilaisuuden piti. Se ei helpottanut oloani yhtään.
Kuitenkin tilaisuus oli todella mukava ja opin paljon uutta mitä en vielä armeijasta ja sen suorittamisesta tiennyt. Eikä se majuri oikeasti niin paha ollut kuin tarinat kertovat.
Itse olin pistänyt hakukaavakkeeseen toiveen päästä astumaan palvelukseen nyt heinäkuussa 2013 ja toiseksi vaihtoehdoksi tietysti ensi vuoden tammikuun. Meille näytettiin tämän kesän kiintiöpaikat ja hakijoita niihin oli 20, vaikka paikkoja löytyi vain seitsemälle.
Mulla kun ei mikään hengenhätä armeijaan pääsemisen suhteen ole, niin päätin että palvelukseen astuminen erässä 1/14 sopii minulle, ehkä jopa paremmin kuin hyvin.
Eli tätä likkaa kutsuu Porin prikaati 1/14! Nyt voi sitten kaikki kohtalotoverit ilmoittautua, jos uskaltaa!
Nyt sen alkaa todella ymmärtää, että mikä on homman nimi. Kunhan vapusta ensin selvitään, niin reilu puolen vuoden kuntomaraton alkaa!
Tsemppiä kaikille ketä palvelus kutsuu jo nyt heinäkuussa ja motivoituneita treeni hetkiä kaikille meille ketkä odottavat tammikuuta. (: