Hetki on vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta, mutta flunssa on ollut sen verran ärhäkkä, että vuoteessa on pysytty. Nyt alkaa jo vähä hellittää ja olo on parempi. Eipä sillä, tällä viikolla kelit ovat olleet aika huonot lenkkeilyn kannalta, että ei tuonne kovaan pakkaseen nyt niin suuri hinku ole ollut. Tietysti jokainen ylimääräinen lepopäivä on askel taaksepäin, mutta itsensä täytyy hoitaa kuntoon.
Eilen illalla ei enää ollut kuumetta ja henki kulki sen verran, että päätin nopeasti pyörähtää parissa paikallisessa urheilukaupassa. Mukaan tarttui sopivasti uudet housut ja t-paita. Uusilla varusteilla on sitten kiva mennä uudelle salille maanantaina.
Tänään ajattelin vielä ottaa ihan rennosti ja huomenna sitten lähteä vaikka reippaalle kävelylle. Mummoltani olen oppinut, että kipeänä täytyy vain malttaa pysyä aloillaan eikä liikaa rehkiä. Jos hiki päässä menee kuumeessakin juoksemaan, seuraukset voivat olla kovat. Mummoni oli nuorempana flunssan jälkeen liian nopeasti, muka parantuneena, lähtenyt urheilemaan ja niinhän siinä kävi, että sydänlihas tulehtui. Monilla tämä tietysti menee ihan levolla ja seurannalla ohi, mutta mummolleni tuli rytmihäiriöitä ja kovan rasituksen alainen liikunta kiellettiin kokonaan loppuelämänsä ajaksi.
Tuollaista en todellakaan halua riesaksi, joten tänäänkin uppoudun hyvän kirjan pariin. Se vie ihanasti ajatukset kokonaan muualle ja kroppa saa ansaitsemaansa lepoa ja aikaa parantua.
Että kukaan meistä ei saisi elinikäistä liikuntakieltoa, muistakaa, että kipeänä ei saa urheilla!
