Vietin viikonlopun vanhoilla kotikulmillani. Ajattelin, että on mukava päästä taas vähän ”ihmisten ilmoille”, isompaan kaupunkiin ja hälinään, jossa olen ennen niin hyvin viihtynyt. Totuus iski lujaa vasten kasvojani. En enää pitänyt kaupungin äänistä, väen paljoudesta, ruuhkasta tai valoista. Koin lievää ahdistusta jo ensimmäisenä päivänä.
Tajusin, että vaikka kaverini, tuttuni ja perheenjäseneni piti muuttoani outona ja tyhmänä ideana, se oli minulle aivan päinvastainen! Viihdyn rauhallisessa pikkukunnassa, jossa saa huoletta olla oma itsensä eikä ole ympäristön paineita. Ilma tuntuu puhtaammalta ja ulos lähteminen on täällä tosiaan ulkona olemista eikä suuren kaupungin tapaan baariin lähtemistä. Katuvalot sammuvat iltaisin kello 23 mennessä ja talossamme tosiaan on rauha!
Olen täällä onnellinen ja olen saanut aivan toisenlaisen elämän ilon, kuin mitä minulla ennen oli. En voi väittää, että olisin ollut masentunut tai itsetuhoinen kaupungissa asuessanikaan, mutta yleinen fiilis oli aivan toista luokkaa kuin nyt.
Edelleen olen vähän nuhaisen oloinen, joten liika rehkiminen on vielä pannassa. Eilen tein koiran kanssa lyhyehkön metsälenkin ja tänään pitkän kävelylenkin. Vielä, kun päivän tai kaksi malttaa odottaa, niin päästään taas treenaamisen makuun.
Ei kannata kiirehtiä, sillä hiljaa hyvä tulee! (:
