Moikkamoi vaan kaikki! (:
Olin jo hetken pyöritellyt mielessäni, että loisin oman blogin ja nyt vihdoin viimein se toteutui!
Olen 20 vuotias nuorinainen, jolla on suuria haaveita. Blogin tarkoitus on seurata elämääni matkan varrella kohti unelmaa.
Aion pysyä ”puolianonyyminä”, eli en julkaise kasvojani, mutta tutut tunnistavat varmasti kirjoituksista ja mahdollisista muista kuvista joita julkaisen. Kuitenkin mitä pidemmälle tässä päästään, niin on mahdollista, että anonyymiys jätetään pois. (:
Oma haaveeni on sen verran realistinen, että sen toteutumiseen on kaikki eväät, kunhan ottaa sen pääasiakseen elämässä. Olen pikkulapsesta saakka halunnut isona tulla poliisiksi. Päiväkoti, jossa olin 2 vuotiaasta saakka oli aivan poliisilaitoksen vieressä. Monesti jäin päiväkodin pihalla vain ihmettelemään viereisen rakennuksen ikkunoita. Toivoin, että vielä joskus minäkin olen poliisi ja saan ajaa hienolla poliisiautolla ja lapset (kuten minä silloin) katsovat minua ihaillen. Joskus poliisilaitoksen ikkunaan ilmestyi poliisimies tupakalle ja vilkuttelin hänelle innoissani. Olin varma, että joskus minäkin vielä olen siellä ikkunassa katselemassa maailmanmenoa poliisiunivormu päällä. Sen tupakoinnin kuitenkin voin jättää pois haaveista. (:
Vielä ala-asteen ensimmäisillä luokilla kirjoittelin ystävä kirjojen ”Minusta tulee isona”-kohtiin poliisi. Sittemmin aloin jättämään haavettani jo vähän taka-alalle, kun ei perhepiiristäni tullut kannatusta kyseistä ammattia kohtaan.
Asia on kuitenkin koko ajan ollut mielessäni enemmän tai vähemmän.
Ylä-asteelle siirryttäessä opinto-ohjaaja käski meidän kirjoittaa itsellemme kirje, jonka saa avata sitten, kun on päässyt yhdeksännelle luokalle. Itse kirjoitin tietysti lähiaikojen tapahtumista ja uusista luokkatovereistani. Mainitsin myös, että yhdeksännen luokan jälkeen menen lukioon ja sieltä poliisikouluun. Eli haave oli mukanani edelleen.
Kun sitten yhdeksännellä luokalla avasin kirjeen, jonka olemassa oloa en edes enää muistanut, naureskelin yksinäni. Olin hakenut vain ja ainoastaan ammattikoulun eri linjoille. Tässä vaiheessa elämässäni oli niin paljon uusia asioita tulossa, että poliisihaaveet olivat aika syvälle jo hautautuneet. Halusin vaihteeksi autoasentajaksi tai remontoijaksi ja kuitenkin loppuviimein päädyin kone- ja metallialalle.
Opin paljon uutta, enkä voi sanoa, että kolmen vuoden amis olisi mennyt hukkaan, vaikka itse ala ei selvästikään ole minua varten. Valmistuin keväällä 2011, automaatioasentajaksi ja puolen vuoden ajan ehdin tehdä niitä hommia, kunnes riitti. Taas poliisihaaveet olivat nousseet pintaan ja POLAMK:in sivuja lueskellessa yllätyin iloisesti, kun hakukriteereitä oli muutettu. Enää ei tarvinnut olla lukion suorittanut, vaan myös ammattikoulu kelpaisi!
Erityisesti muutamat lauseet mitä ihmiset ovat sanoneen minulle, ovat jääneet tarkasti mieleeni.
Kerran 4-5 vuotta sitten äitini meni ystävänsä kanssa keskustaan vähän viihteelle. Kun hän sitten yöllä tuli kotiin menin eteiseen häntä vastaan. Hän oli selvästi ottanut alkoholia, muttei nyt sentään missään kaatokunnossa ollut. Se oli ensimmäinen (ja tähän mennessä viimeinen) kerta, kun muistan nähneeni äitini alkoholinvaikutuksen alaisena. Jos nyt ei yhtä saunasiideriä lasketa. Hän meni vessaan pesemään meikkejään pois ja samalla kertoi jostain nuoruutensa tempauksesta, kun oli illalla karannut kotoa johonkin tansseihin. Silloin hän totesi minulle; ”Jos jotain haluaa oikein kovasti, sen eteen on valmis tekemään töitä”. Tämä lause on jäänyt mieleeni ja sen siivittämänä olen jo toteuttanut pari pienempää haavetta. Esimerkiksi tehnyt kaikkeni, että pääsen lempibändini keikalle Helsinkiin. Ja tämäkään matka ei ollut ihan niin helppo, kuin ajattelisi. :p
Toinen mieleeni jäänyt lause on entisen työkaverini sanoma. Olin työharjoittelussa kouluni kautta, amiksen viimeisellä luokalla. Siellä työskentelin erään todella mukavan nuorenmiehen kanssa. Kun kahdeksan viikkoinen harjoitteluni oli päättymässä tuli opettajani käymään työpaikalla. Hän halusi kuulla miten siellä oli mennyt ja työtoverini sai tehdä minusta arvioinnin. Sain kaikista osa-alueista parhaan mahdollisen arvosanan ja lopuksi työtoveri sanoi ”Tämä tyttö pystyy ihan mihin tahansa, jos oikeasti haluaa.” Lause on aika pitkälti samanlainen, kun äitini sanoma, mutta tuo oli osoitettu pelkästään minulle ja olin siitä todella onnellinen.
Nyt olen sisäistänyt monia asioita, kun olen tosissani alkanut uudelleen lämmittämään ajatusta poliisin ammatista. Vain itse voi tehdä omaan elämäänsä liittyviä päätöksiä. Täällä eletään vain kerran ja ennen kaikkea elät itseäsi varten.
